Vapepan Toijalan aluetoimikunta järjesti torstaina 18.3.04 taajamaetsintäharjoituksen Toijalan keskustassa. TSEläisiä mukana oli noin kymmenen.

Puoli kuuden aikaan illalla kokoonnuttiin johtopaikkaan Myllytien nuorisokahvilaan, jossa porukka jaettiin sopiviksi jalkapartioiksi. Koiria ei oltu etukäteen pyydetty mukaan, mutta johtopaikalla innostuivat kovasti, kun kuulivat Katjan Ida-rottiksen olevan autossa mukana ja käytettävissä! Niinpä Katja, Ida, Sari T ja SPRläinen muodostivat harjoituksen ainokaisen koirapartion, muut TSEläiset sijoitettiin jalan liikkuviin etsijöihin.

"Kadonnut" oli tällä kertaa keski-ikäinen mieshenkilö. Tuntomerkkejä saatiin myös kadonneen kaverista ja melkeinpä siinä samassa tarkkasilmäinen Katja hoksasi, että tuntomerkkeihin sopiva miekkonen hengaili aivan johtopaikan tuntumassa! Mies ohjattiin jututettavaksi, ja etsintäpartiot pääsivät matkaan. Eri partiot kuljetettiin omille alueilleen kulkemaan läpi tienvarsia ja kyselemään vastaantulijoilta. Kuljetukset eri alueille toimivat mainiosti, eikä odotella tarvinnut.

Susanna ja Leena olivat jalkapartiossa, joka saavuttuaan juuri kolmannella alueelleen rautatieaseman ympäristöön sai johtopaikalta käskyn tarkistaa välittömästi asematunneli. Kadonnut mies löytyikin pian makaamasta pahvien päällä tunnelin seinustalla. SPRläiset ottivat tajuttoman miehen nopeasti hoiviinsa, ja samalla soitettiin sairaskuljetus, jolla mies vietiin "terveysasemalle" (eli johtopaikalle nuorisokahvilaan).

Harjoituksen purku pidettiin saman tien kahvilassa. Harjoitus todettiin varsin hyödylliseksi ja opettavaiseksi, ja tämänkaltaisia harjoituksia päätettiin järjestää vastaisuudessakin. Taajama-alueella kulkeminen ja etsiminen ei varmaankaan ollut yhtä väsyttävää kuin metsässä rämpiminen, vaikka käveltävää riitti. Kiitos järjestäjille, myöskin virkistävästä kahvista ja sämpylöistä! Jopa "kadonnut" elpyi kummasti kahvia saatuaan...