Huvia ja hyötyä

- pelastuskoiran koulutusteorian alkeet, lyhyt oppimäärä

Lapinkoiran aikaisemmissa numeroissa on ollut ansiokkaita artikkeleita kahden suositun palveluskoiralajin, jäljestyksen ja haun, kouluttamisesta. Myös pelastusetsintäkoiralle opetetaan periaatteessa näitä samoja asioita, mutta koulutus voidaan toteuttaa hyvinkin eri tavalla.

Pelastuskoiran kouluttamista ei kannata teknistää eikä myöskään romantisoida. Se on helppoa ja hauskaa! Mielessä pitäisi silti olla selvä päämäärä: koira ja ohjaaja harjoittelevat yhdessä tullakseen käyttökelpoiseksi tiimiksi pelastuskoiraryhmään, joka etsii kadonneita maastosta. Harjoitusten ei tarvitse olla kovinkaan monimutkaisia, kunhan tietyt elementit ovat kohdallaan.

Lappalaiskoirat pelastuskoirina

Hyvälle pelastuskoiralle asetettavat vaatimukset ovat varsin vähäiset. Sen tulee olla terve, reipas, ohjaajansa hallinnassa eikä se saa suhtautua pelokkaasti tai aggressiivisesti ihmisiin. Säänkestävä turkki ja sopiva koko ovat lisäetuja, jotka lappalaiskoirilta löytyvät. Poropaimennustaustansa vuoksi lappalaiset ovat myöskin yleensä luonnostaan kiinnostuneita puuhailusta ihmisen kanssa, ja niillä on sitkeyttä ja rohkeutta suoriutua vaativistakin tehtävistä.

Keskiverto, hyväluonteinen lappalaiskoira on siis mitä mainioin pelastuskoiraoppilas. Sopusuhtaisena ja terveenä koirana sillä on myöskin hyvät edellytykset toimia "ammatissaan" pitkään, mikä on koulutukseen käytettävään aikaan ja energiaan nähden ohjaajaa ilahduttava asia.

Tällä hetkellä (vuoden 2004 tietoa, toim. huom.) Suomessa toimii hälytysryhmissä puolenkymmentä lapinporokoiraa ja suomenlapinkoiraa. Useita koiria kaikista lappalaisroduista on innostuneilla harrastajilla koulutuksessa.

Pennulle tai aikuiselle

Pelastuskoiran koulutuksessa käytetään hyväksi koiran luontaisia taipumuksia seurata maastossa ihmisen hajua joko ilmasta tai maasta nuuhkimalla. Koiran koulutus voidaan aloittaa jo pikkupennusta, mutta varttuneemmankin koiran kanssa päästään koiran taipumuksista riippuen etenemään joskus hyvinkin nopeasti, vaikka koiralla ei minkäänlaista aikaisempaa kokemusta olisikaan.

Koulutustapoja on yhtä monta kuin on kouluttajaakin. Kuvailen seuraavassa yhtä, varsin tuloksekkaaksi osoittautunutta metodia, joka ei tunnu olevan yleisesti käytössä. Ryhmässä, jossa näin harjoittelimme, oli seitsemän koiraa, joista yksi oli aloittanut ryhmässämme ummikkopentuna. Muilla oli ollut aikaisemmin enemmän tai vähemmän kokemuksia nenänkäytön harjoittelusta, joko palvelus- tai pelastuskoiraryhmässä.

Valmiina kuin partiolainen!

Pelastuskoiran pitäisi ennen kaikkea olla partiokoira. Tämä tarkoittaa sitä, että koira kulkee mukana koirapartiossa, jonka muodostavat koiranohjaaja ja suunnistaja.

Koiranohjaaja tarkkailee koiraa ja lukee sen reaktioita: nouseeko kuono, valpastuuko koira, pyöriikö se jossain kohdassa, näyttääkö se nostavan jälkeä.

Normaalissa partiointitehtävässä koiraa ei ohjata etsi-käskyillä eikä kytketä jälkivaljaisiin ja kehoteta etsimään jälkeä. Etsittävät alueet voivat olla hyvinkin laajoja, eikä koiraa saa väsyttää teettämällä sillä jatkuvasti työtä, vaan koiran annetaan ikään kuin olla vapaalla, kunnes sen nenään tulee jostakin reagoinnin aiheuttava ihmisen haju. Partiointi on siis nimenomaan havaintojen keräämistä, ei varsinaisesti tehokasta "piilojen" tarkistamista tai jälkien ajamista.

Koska suuri osa etsintätehtävistä erityisesti ruuhka-Suomessa on sellaisia, joissa kadonneesta ei ole mitään tarkkaa havaintoa, vaan etsintäsuunnitelma tehdään hyvinkin summittaisesti, on partiointi useimmin käytetty etsintämenetelmä. Jälkikoiria tarvitaan esimerkiksi silloin, kun kadonneen marjastajan auto löytyy tienvierestä, ja koira voidaan laittaa nostamaan autolta lähtevä jälki. Jos kuitenkin metsä on muutaman kymmenen muunkin marjastajan kansoittama, ei jälkikoira välttämättä selviydy tehtävästään, vaan partiointimenetelmä otetaan tässäkin tapauksessa käyttöön.

Tällaiseen partiointitehtävään koira pitää erikseen kouluttaa, vaikka se olisi jo kokenut haku- tai jälkikoira. Hakukoira, jonka kanssa on harjoiteltu lyhyitä, tehokkaita pistoja, joiden päästä löytyy maalimies, tai jälkikoira, jolle valjaiden pukeminen merkitsee jäljen löytymistä ja ajamista, joutuu helposti ymmälleen, kun aikaa kuluu eikä ketään tai mitään löydy. Useinhan etsintätehtävät ovat sellaisissa maastoissa, joissa ei ole kukaan kulkenut, kun taas hakuharjoituksissa koira nimenomaan opetetaan etsimään ihmisiä vain tallatulta alueelta.

Vie sie, mie vikisen

Kun ryhdytään kouluttamaan pelastuskoiraa, pitää aivan aluksi tunnustaa oma kyvyttömyytensä koiraansa nähden. Koiran hajuaisti on jopa 800 000 - 2 400 000 -kertainen ihmisen hajuaistiin verrattuna. Ihmisellä ei siis ole mitään mahdollisuutta ymmärtää koiran kykyä havainnoida ja eritellä hajuja maastossa. Ainoa tapa, jolla koiranohjaaja saa koirastaan hyvän pelastuskoiran on kaiken vastuun luovuttaminen koiralle. Ihmisen tehtäväksi jää vain luottaa koiraan ja sen hajuaistiin.

Koiranlukutaito on puolestaan hyvän pelastuskoiranohjaajan tärkein ominaisuus, ja tämä ominaisuus kehittyy vain harjoittelemalla yhdessä koiran kanssa.

Partiointia, koiranlukutaitoa ja suunnistusta, eli tärkeimpiä pelastuskoirakon taitoja, voidaan harjoitella kätevästi kaikkia yhdessä. Mitä todenmukaisemmaksi harjoitustilanteet järjestää, sen varmemmaksi kehittyvät kaikki nämä taidot. Koiralle voidaan toki järjestää alkeisharjoituksina maalimiehiin totuttamista, ns. makkararinkiä ja yksinkertaisia haku- tai jälkitehtäviä, mutta aivan yhtä hyvin jo pienen pennun tai muuten kokemattoman koiran kanssa voidaan aloittaa suoraan partiointiharjoituksista.

Kaiken avain on siinä, että koira saa tehdä kaiken itse. Sille ei anneta käskyjä, jotka vaatisivat toteuttamista. Näin ei voi tulla tilannetta, jossa koira epäonnistuisi. Vaikka koira ei ensimmäisellä kerralla voikaan tietää mistä on kysymys, ei se haittaa. Se ei stressaannu, koska siltä ei vaadita mitään.

Tyyli on vapaa

Kun ihminen kulkee maastossa, hän jättää sinne ominaishajuaan kaikkialle; maahan, puihin, ilmaan. Tätä ominaishajua pelastuskoira opetetaan etsimään ja seuraamaan. Koira ei siis jäljestäessäänkään seuraa rikkoontuneen maanpinnan hajua, vaan nimenomaan ihmisestä erittyviä hajumolekyylejä. Näin se pystyy vaikeuksitta jäljestämään myös kovilla alustoilla eli esimerkiksi sepelillä ja asfaltilla.

Tekniikalla tai tyylillä ei ole väliä. Jokainen koira on yksilö, ja toiset seuraavat luonnikkaammin maassa olevaa hajua, toiset taas helposti kohottavat kuonoaan ja nuuhkivat ns. hajuputkea ilmassa. Pelastuskoiran ei koskaan tarvitse toteuttaa etsintää puhtaasti ilma- tai maavainuisena, toisin kuin. pk-haussa ja -jäljellä, vaan se saa ja sen pitääkin osata vaihtaa työskentelytapaansa olosuhteiden mukaan.

Ihmisen haju käyttäytyy maastossa eri tavoin riippuen mm. säätilasta, vuorokaudenajasta, maastonpeitteistä ja -muodoista. Oppiakseen lukemaan koiraansa eri tilanteissa tulee koiranohjaajan myös harjoitella mahdollisimman monipuolisesti. Erityisen tärkeää on harjoitteleminen myös pimeällä. Suuri osa etsintätehtävistä kun ajoittuu syksyn marjastus- ja sienestysaikaan, ja maastoon lähdetään useimmiten yöllä. Pimeässä metsässä liikkuminen pitää sekä koiran että ohjaajan usein erikseen opetella, jos siihen ei ole tottunut päivittäisillä lenkeillä.

Tärkeintä on muistaa, että koira ei voi tehdä väärin. Koiraa ei siis koskaan saa pakottaa tai rankaista, vaikka se kesken tiiviin, maavainuisen työskentelyn nostaisikin kuononsa ylös ja nuuhkisi puita. Ehkäpä etsittävä on koskenut puunoksiin kulkiessaan ja niihin jäänyt haju on voimakkaampi kuin maasta kohoava?

Koiralle on annettava täysi vapaus työskennellä juuri niin kuin se haluaa, mutta samalla on myöskin muistettava, ettei koiraa saa neuvoakaan. Sen tulee aina itse selviytyä ongelmatekijöistä. Vain näin siitä kehittyy itsevarma etsijä, joka ei hankalassakaan paikassa käänny ohjaajansa puoleen apua anelemaan. Ihminen ei etsintätilanteessa useinkaan kykene koiraa auttamaan, joten tämän on opittava heti alkuunsa luottamaan omiin kykyihinsä.

Kolmen hengen porukalla hyvään alkuun

Yksinkertaisen partiointiharjoituksen toteuttamiseen tarvitaan kolme ihmistä ja koira. Yksi henkilö "katoaa" metsään, yksi ohjaa koiraa ja yksi suunnistaa. Jos suunnistustaito on vielä vähän hakusessa, kannattaa valita harjoitusmaasto niin, ettei kukaan pääse eksymään. Esimerkiksi teihin, polkuihin ja puroihin selkeästi rajautuva alue on turvallinen. Alueen koko ja maaston vaikeus tulee luonnollisesti suhteuttaa koiran kokemuksen mukaan. Aivan pikkuruista plänttiä ei kannata valita edes pikkupennulle, koska tarkoitus on, että koira ei löydä kadonnutta heti metsään tepastellessaan.

Suurempikin joukko voi mainiosti osallistua harjoitukseen. Etsittävänä oleminen on hauskempaa, jos ei tarvitse odotella metsässä yksin, ja suunnistaminenkin tuntuu helpommalta, jos on kaveri, jolta kysyä. Koiranohjaajan pitäisi saada keskittyä vain koiransa lukemiseen.

Etsittävä ei kerro tarkkaa sijaintiaan partiolle, vain alueen, jolla hänen täytyy pysyä. Hän ei myöskään merkitse reittiään millään tavoin, kuten esim. jälkiharjoituksissa tehdään. Kun koiranohjaaja ei tiedä, mistä etsittävä on kulkenut, hän ei voi painostaa koiraa mielestään oikeaan suuntaan, vaan hänen täytyy luottaa koiraansa ja tulkita sen pienimpiäkin reaktiota koko ajan. Tämä on kokeneillekin koiranohjaajille vaikeata, jos he harjoittelevat enimmäkseen vain kilpailutyyppistä hakua tai jäljestystä.

Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa aloitettu partiointiharjoittelu on siis erittäin hyödyllistä sekä koiralle että ohjaajalle. Myös suunnistajana ollessa, toisen koiran työskentelyä seuratessa, oppii koiranlukutaitoa, josta voi olla hyötyä oikeassa etsinnässä kartturina toimiessa. Tämäntyyppiset harjoitukset sopivat sellaisellekin ihmiselle, jolla ei vielä ole välttämättä koiraa lainkaan, mutta kiinnostusta pelastuskoiran kouluttamiseen kyllä.

Kun etsittävä on ollut "kadoksissa" sopivan aikaa, vaikkapa puoli tuntia, lähtee koirapartio töihin. Koiranohjaaja tekee ensin etsintäsuunnitelman eli päättää kartan ja tuuliolosuhteiden perusteella, millä tavoin hän lähtee aluetta läpi käymään.

Tuuliolosuhteiden huomioon ottamisella tarkoitetaan sitä, että koska hajut liikkuvat ilmavirtojen mukana, ne kulkeutuvat koiran nenään pitkienkin matkojen päästä. Myötätuuleen etenevä koira voi saada hajun ihmisestä jo satojen metrien matkalta, jolloin partio voi välttyä pitkältä rämpimiseltä ryteiköissä. Niinpä järkevän etsintäsuunnitelman tekemiseen kannattaa käyttää aikaa.

Partio siirtyy etsintäalueen johonkin reunaan joko kävellen tai autolla, riippuen matkasta. Koiralle voidaan jo ensimmäisellä kerralla pukea etsintävaljaat, joista myöhemmin muodostuu sille merkki tietynlaisen toiminnan alkamisesta. Ensimmäisellä kerralla koira voi kylläkin olla niin kiusaantunut ylimääräisistä tekstiileistä yllään, että valjaat voidaan riisua, jos koira keskittyy vain niiden päältään repimiseen. Nythän ei olla missään kuolemanvakavassa tehtävässä vaan oikeastaan vain kävelyllä metsässä.

Tärkeintä on löytyminen

Harjoituksen kulku on niinkin yksinkertainen, että partio vain lähtee metsään tekemänsä suunnitelman mukaisesti. Suunnistaja pitää huolen kartalla pysymisestä ja koiranohjaaja tarkkailee koiraansa. On aivan tavallista, että kokematon koira ei näytä suhtautuvan kovinkaan vakavasti tehtäväänsä, vaan kaivelee ehkä maata, laahustaa perässä tai juoksentelee päämäärättömän näköisesti, kanniskelee keppejä, haukkuu tai hyppii ohjaajansa vasten. Tällä kaikella ei ole mitään merkitystä. Koirahan ei voikaan suhtautua vakavasti tehtäväänsä, koska sen ei ole käsketty tehdä mitään. Ohjaaja ei saa missään vaiheessa hermostua ja painostaa tai käskyttää koiraa.

Jossain vaiheessa koira sitten joko löytää etsittävän jäljen, saa tuulen mukana ilmavainun hänestä tai jopa kirjaimellisesti törmää häneen. Koiranohjaaja on ehkä jo aikaisemminkin huomannut koiransa käytöksessä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Se on saattanut yhtäkkiä valpastua, nuuhkia ilmaa tai painaa kuononsa maahan ja tutkia touhukkaasti mättäikköä. Ohjaajan kokemuksesta riippuen hän on joko pannut nämä reaktiot merkille tai ne ovat jääneet häneltä huomaamatta. Hän saattaa jopa kutsua koiraa luokseen, jos se poistuu näköpiiristä hajun saatuaan tai luulla koiran tahtovan vain uimaan tai juomaan, jos se innoissaan pyrkii kohti puron varrella istuvaa ihmistä.

Ilman harjoitusta ohjaaja ei tietysti voikaan tietää, miten koira missäkin tilanteessa toimii, joten yhteisymmärrys voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan erilaisiin tilanteisiin tutustumalla. Kokenutkin ohjaaja oppii jokaisessa harjoituksessa lisää koirastaan, ja pystyy näin kehittymään paremmaksi työtoveriksi, joka mahdollisimman vähän häiritsee koiran työskentelyä.

Olipa löytämiseen johtanut tekniikka mikä hyvänsä, on koira suoriutunut "olemattomasta" tehtävästään. Etsittävä kaivaa repustaan koiran mieluisimman mahdollisen palkkion eli ruokakupin, lempilelun tai vastaavan, ja kaikki kehuvat kovasti koiraa, jotta se ymmärtää tehneensä jotakin todella hienoa. Seuraavalla kerralla koira kuin koira yleensä jo muistaa mistä on kysymys ja lähtee tehtävään aivan eri intensiteetillä. Koira voi siis oppia partioinnin perusajatuksen jo yhden harjoituskerran jälkeen, vaikka sillä ei olisi ollut mitään aikaisempaa kokemusta ihmisen hajun seuraamisesta! Tällainen harjoitus onkin aivan omaa luokkaansa koiran oma-aloitteisuuden ja itseluottamuksen kasvattamisessa.

Vahva peruskoulutus etsintäkoiralle

Ryhmän koosta riippuu, kuinka usein koiralle voidaan järjestää tällainen partiointitehtävä. Suuressa, seitsemän koiran ryhmässämme vain yksi koira kerrallaan oli etsintävuorossa, ja muille järjestettiin nopeampi jälki-, ilmaisu- tai tottelevaisuusharjoitus, koska harjoittelimme arki-iltaisin ja etsittävät alueet olivat sen verran suuria, että yhteenkin etsintään kului helposti pari, kolmekin tuntia.

Koirat siis pääsivät "oikeisiin" hommiin vain harvoin, mutta tämä on ehdottomasti positiivinen seikka, sillä niin mukavaa kuin partiointi koirien mielestä onkin, on se myös hyvin rankkaa eikä näin ollen sovi varsinkaan aloittelevalle koiralle tehtäväksi viikoittain.

Partiointiharjoituksiin voidaan myös heti alusta lähtien liittää ensiaputehtäviä. Pelastuskoiranohjaajan välttämättömiin perusvaatimuksiin kuuluu ensiapukurssin suorittaminen, mutta kursseilla opitut taidot haihtuvat helposti mielestä, ellei niitä ylläpidä säännöllisellä käytännön harjoittelulla.

Koirankin kannalta on hyvä harjoitella todellista etsintää vastaavaa tilannetta, jossa koiraan ei niin kovasti kiinnitetäkään huomiota, vaan palkitsemisen ja kehujen jälkeen se viedään kauemmaksi löytyneestä ja kytketään kiinni. Koiran pitää oppia odottamaan rauhallisesti sivummalla kun partio häärii kadonneen ympärillä, vaikka tällä ei mitään vakavaa vamma olisikaan. Monet ihmiset pelkäävät koiria, ja etsintätilanteessa koira saattaa herättää pelkoa sellaisessakin henkilössä, joka normaalisti suhtautuu niihin luontevasti.

Pelastuskoiran ja ohjaajan koulutus on usein pitkä projekti, jossa peruskoulutuksen lisäksi harjoitellaan monia erikoistaitoja. Toisin kuin usein ajatellaan, juuri partiointikoulutus siihen liittyvine suunnistus-, ensiapu- ja koirankäyttötaitoineen pitäisi olla sitä peruskoulutusta.

Koiran kouluttaminenkin voidaan aloittaa monella tavalla, mutta koiran kannalta voisi olla järkevintä ryhtyä suoraan harjoittelemaan laaja-alaisia tehtäviä, eikä pilkkoa etsintäsuoritusta erillisiin osiin. Koiralla on uskomaton kyky omaksua kokonaisuuksia, ja monelle koiralle harjoituksista tulee mielekkäitä vasta tarpeeksi suurien haasteiden edessä.