Hälytysryhmän harjoitus Eteläisissä 25.10.03

Mirkka Oravakangas

Minä raaakastan kaikenlaisten pienien ja isompienkin tapahtumien järjestelyä. Niinpä nytkin hyvissä ajoin, itse asiassa heti päivämäärän selvittyä, hommasin maastot ja varasin maalimiehiä. Niin ja yhden maalikoiran! Lisäksi pyysin pelastusliitolta lainaan radiopuhelimia, kompasseja ja otsalamppuja.

Pari viikkoa ennen harjoitusta kävin kiertelemässä alueella ettei isompia yllätyksiä maaston suhteen harjoituksessa tulisi. Maalimiehillekin täytyi osata kuvailla mahdollisimman tarkkaan minne eksyisivät, suurin osa heistä kun ei ollut koskaan kyseisessä metsässä käynyt.

Mutta mennäänpä itse harjoitukseen. Ensimmäiset maalimiehet, naisia kylläkin molemmat, lähtivät maastoon kello 17.30 aikoihin. Viimeisetkin olivat eksymässä kuuden maissa. Yhteensä maalimiehiä oli 6 + pieni ja pippurinen Sisi, valkoinen länsiylämaanterrierityttönen.

Harjoitukseen etsijöinä osallistuvien kanssa oli sovittu treffit seitsemältä. Täsmällisinä ihmisinä kaikki olivat siihen mennessä paikalla! Pimeässä perjantai-illassa vapaaehtoisesti rämpivät Jaana Haarni ja koiransa Niehku ja Ada, Anne Talasmäki Sirunsa kanssa sekä Kokkolasta asti vierailevat tähdet Tarja Isoherranen ja Mosse sekä Markku Nyström ja Amigo. Enemmänkin porukkaa oli tulossa, mutta erilaisten yhteensattumien takia tuli peruutuksia.

Olin suunnitellut harjoituksen niin, että jokainen vuorollaan toimisi johtona ja lopuista muodostettaisiin koirakko.

Ensimmäisen johtovuoron otti Markku. Markku antoi Annen ja Sirun tehtäväksi tarkistaa alueen kutakuinkin keskeltä halkaisevan tien varret. Jaana toimi suunnistajana kun Tarja ja Mosse lähtivät tarkistamaan alueen etelärajana olevaa tietä. Tässä vaiheessa uskoin harjoituksen olevan ohi tuota pikaa... Varsinkin kun Siru Annen valmistellessa itseään tehtävää varten haistoi lähimmän maalimiehen (Kaisan). Anne vaan ei huomannut lähtötohinassa Sirun merkkejä.

Myös toisen maalimiehen (Piritan) Siru havaitsi, teki selkeitä pistoja metsään muttei pystynyt tarkentamaan. Maalimies makasi todella ison kiven päällä, jonne ei olisi ilman Kaisan ystävällistä avustusta edes päässyt.

Oli mielenkiintoista katsella koirien työskentelyä ja ohjaajien toimintaa kun itse tiesi missä maalimiehet sijaitsivat. Markku ja Anne totesivat molemmat, että alue tutkittaisiin paremmin kunhan Annen ja Sirun ensimmäinen tehtävä olisi suoritettu.

Hetkeä myöhemmin ilmoitti Jaana Mossen löytäneen jäljen ja kysyi lupaa ajaa sen. Toki lupa myönnettiin. Eipä mennyt kauaakaan kun Jaana taas kyseli ohjeita, jälki nimittäin meni suoraan talon ovelle. Tässä vaiheessa minä tiesin että Mosse oli ajanut takajälkeä. Yllätys oli kova, kun johto ilmoitti ettei talossa oltu käyty kyselemässä mahdollisia havaintoja kadonneista. Talon pihasta löytyikin yksi etsittävien autoista ja talonväki osasi kertoa, että Pirita ja Kaisa olivat käyneet siellä kahvilla ja suunnanneet sitten metsän läpi rantaan.

Näiden tietojen valossa Jaana ja Tarja lähtivät takaisin metsään päin, hetken kuluttua Mosse löysikin lippiksen. Tästä johtoon ilmoitettuaan naiset kera loistavanenäisen koiran löysivätkin hypotermisen mykän Piritan.

Ei siinä vielä kaikki, Mosse olisi sujuvasti jatkanut töitä ja jäljestänyt Kaisalle asti, joka siis makasi aivan johtopaikan vieressä ja oli kävellyt piilolleen johtopaikan läpi. Mutta koska ohjaaja ei tiennyt maalimiehen menneen juuri siitä missä puolenkymmentä ihmistä oli viimeisen tunnin ajan stepannut ees sun taas, niin totesi vaan että "kyllä se jotakin jäljestää" ja laittoi koiran autoon. Niin kyllä allekirjoittanutkin olisi varmaan vastaavassa tilanteessa tehnyt...

Anne ja Siru palasivat johtopaikalle oman tehtävänsä suorittaneina ja Anne kertoi löytäneensä yhden etsittävien autoista.

Vaihdettiin uusi henkilö johtoon, Tarja, ja uusi järjestys maastoon lähtijöille. Markku lähti juuri löytyneelle autolle Amigon kanssa tarkoituksenaan nostaa jälki, Jaana toimi taas kartturina. Pienen pätkä takajälkeä ajettuaan Amigo lähti oikeaan suuntaan ja vauhti oli kyllä melkoinen. Eipä aikaakaan kun Amigo löysi ensimmäisen esineen ja heti perään bongasi puuhun ripustetun pipon. Hetken kuluttua oli seuraava maalimies, Leena, löydetty.

Leenan ystävä oli loukannut jalkansa ja Leena oli lähtenyt hakemaan apua, eksynyt samalla ja oli hieman hädissään. Ja kun etsijät eivät arvanneet pitää tiukasti kiinni löydetystään niin meinasipa Leena kadota uudelleen. Niinpä Markku sitten saatteli Leenan takaisin johtopaikalle ja Jaana jäi odottelemaan Niehkunsa tuloa paikalle.

Tällä välin oli Siru löytänyt Kaisan, joka siis makasi ihan johtopaikan vieressä. Hieman kyllä vihjasin Annelle, että ottaa Sirun autosa ja näytin suuntaa mihin kävellä. Siru hoitikin sitten loput.

Sillä välin kun Markku oli Leenan kanssa tulossa johtopaikalle, vaihdoimme vuoroja taas niin, että Tarja jatkoi johdossa, Anne siirtyi Jaanalle kartturiksi ja näin ollen Jaana pääsi ensimmäistä kertaa illan aikana koiransa kanssa etsimään. Ajan säästämiseksi (kello oli tässä vaiheessa jo yli yksitoista) opastin Annen ja Niehkun metsän läpi Jaanan luo ja palasin itse johtopaikalle. Eipä aikaakaan kun löytyi sitten jo Katjakin.

Katja oli loukannut jalkansa ja reippaasti Anne ja Jaana häntä yrittivätkin kantaa metsästä pois. Katja oli urheana mitään asiasta tietämättömänä lupautunut maalimieheksi ja liki kuusi tuntia vietti pimeässä talvisessa metsässä...

Kun kaikki olivat koolla johtopaikalla, teimme tilannekartoitusta. Markku oli käynyt ajelemassa ja etsimässä vielä kadoksissa olevien, Virvan ja Timpan, autoa ilman tulosta. Koska tiedettiin kadonneilla olevan koiran mukanaan, päädyttiin etsintävuoroon laittamaan jo eläkkeellä oleva Ada.

Sen verran avustin tässä vaiheessa, että kerroin millä alueella kadonneet olisivat. Ihan tarkkaa sijaintia en itsekään tiennyt. Metsään siis lähtivät Ada ihmisensä Jaanan kanssa sekä Tarja kartturiksi. Anne vaihdettiin johtoon. Autokin löytyi lopulta ja etsijät pääsivät hommiin.

Aina välillä tuli radion kautta viestiä ettei siellä mitään ole, mutta niin vaan Ada löysi mallikkaasti jo yli kuusi tuntia kadoksissa olleen käsilaukun ja melkein heti sen perään erittäin kiukkuisen terrierin (sivuhuomautus: hetki ennen etsijöiden paikalle saapumista oli jäällä mennyt supikoira joka oli nostattanut Sisin adrenaliinitason huikeisiin lukemiin).

Näin siis oli Sisi ja Virva löydetty, enää Timppa jäljellä. Tarkoitus oli, että Timppa olisi ollut agressiivisesti käyttäytyvä henkilö, mutta koska etsijöiden lamput alkoivat sammahdella niin hommaa piti nopeuttaa. Minä sitten pirautin Timpalle (kiitos kännyköistä tähän väliin!) ja pyysin häntä antamaan äänimerkkejä jotta hänetkin saataisiin samalla reissulla metsästä pois. Uskokaa tai älkää, minä herätin hänet!

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kaikki maalimiehet löydettiin ja harjoituksen perimmäinen tarkoitukseni toteutui. Halusin antaa jokaiselle koiralle onnistuneen etsinnän niin, että koira löytäisi joko esineen tai ihmisen. Halusin myös luoda tilanteita joissa jokainen koiranohjaaja oppisi taas piirun verran paremmin lukemaan koiraansa ja mahdollisesti myös oppisi toisten koirista jotain uutta. Uskoakseni tavoite tuli saavutettua. Minä ainakin opin hurjasti siinä johtopaikalla ollessani ja seuratessani toisten työskentelyjä.

Haluankin tässä lausua kiitokset kaikille osallistujille, niin etsijöille kuin etsittävillekin, tästä porukasta ei löytynyt heikointa lenkkiä! Seuraavan järjestämäni harjoituksen päivämäärä onkin jo päätetty, aiai kun sormia oikein syyhyttää päästä valmistelupuuhiin...

Harjoitukseen osallistuneiden kokemuksia

Markku:
Mirkka oli onnistunut tekemään mielenkiintoisen treenin, jossa pääsin koirani kanssa jäljestämään huomattavasti vanhempaa jälkeä mitä aiemmin olin treeneissä ajanut (huomioi koiran ikä: 2 v ja risat) ja vielä pimeässä! Lisäksi koiralla oli lopussa valittavana kaksi jälkeä ja kummankin jäljen päässä oli henkilö. Oli mielenkiintoista seurata, miten koira teki valinnan kumpaa jälkeä se lähtee jatkamaan. Opin siis lukemaan koiraani entistäkin paremmin tämän treenin tuloksena. Jäljeltä löytyi kaikki kolme esinettä, mitkä olivat etsittäviltä pudonneet. Harjoituksen alussa toimin johtokeskuksessa, mikä sekin pitkästä aikaa oli ihan kivaa puuhaa. Harjoituksen loputtua kello olikin ennättänyt jo pikkutunneille, väsy painoi ja ajettavana oli vielä n. 100 km Tampereelle, mutta kaiken kaikkiaan fiilis oli korkealla. Kiva on aina osallistua harjoitukseen, mikä on huolella suunniteltu ja toteutettu. Se takaa suurella todennäköisyydellä onnistumisia.

Tarja:
Pääsin Mossen kanssa ensimmäiseksi pilkkopimeään metsään Jaanan toimiessa kartturina ja radistina. Koira puhkui intoa, samoin minä itse - ilman puhkumista ehkä kuitenkin. Jälkikin löytyi ja tulimme suoraan yhdelle talolle. Sen Jaana selvitti rutiininomaisesti ja kuulimme varteenotettavia tietoja talon asukkailta. Etsittävä löytyikin korkean kiven päältä istumasta. Seuraavassa vaiheessa toimin johtokeskuksessa, mikä oli ensikertalaiselle siinä tehtävässä aluksi melkeinpä jännittävää. Lopuksi pääsin vielä tarpomaan metsään kartturiksi ja radion käyttäjäksi. Treenistä jäi todella hyvä mieli ja ihailen suuresti niitä kuutta henkilöä, jotka istuivat yksin synkässä metsässä odotellen löytäjiään! Kiitos heille ja kiitos Mirkalle!